Historic Formula Vee RPB 1967HRF Kotisivu -> Historic Formula kalustoesittelyjä -> RPB |
|
Voitettuaan peräkkäisinä vuosina historic-mestaruuden ja harrasteautoluokka A -mestaruuden Ford Mustangilla siirtyi Kim Petterson vuonna 1996 kilpailemaan Formula Veellä. Formulamestaruus kruunasi kauden 1999. MERKIN HISTORIAARPB on lyhennelmä sanoista Racing Plast Burträsk. RPB oli eräs 60-luvun loppupuoliskon yleisimmistä formula Vee -kilpureista pohjoismaissa. Vuonna 1967 ruotsalaismerkki hallitsi pohjoismaiden formula Vee -kilpailuja; PeO Boström voitti RPB:lle Ruotsin kansallisen ratasarjan mestaruuden ja jatkoi voittamalla seuraavan talven Ruotsin jääratacupin. Suomessa RPB nähtiin ensimmäistä kertaa jo Keimolan avauskilpailussa 1966, jossa ruotsalaisauto voitti ensimmäisen maamme kamaralla ajetun formula Vee -lähdön. Merkin menestys jatkui vuonna 1968, kun uutena tähtenä nousi otsikoihin Anders Burlin. Myös Burlinin käsissä RPB saavutti Ruotsin formula Vee-sarjan mestaruuden. 70-luvun alkupuoliskolla jäivät varhaisaikojen RPB:t muiden "vanhan säännön" formuloiden tavoin kilpailukyvyttömiksi ja poistuivat aktiivipalvelusta. Tehdas jatkoi menestyksekästä formulatuotantoaan uusine malleineen 70-luvullakin. AUTON HISTORIAA
Radalle pääsyä odottelemassa Anderstorpissa 1996. Kuvien auto palasi päivänvaloon latolöytönä 80-luvun keskivaiheilla Södertäljen Veteraanimarkkinoilla. Auto siirtyi Nyköpingiin, jossa useista formula Vee -projekteistaan tunnettu Bert Lehnberg ehosti sen rullaavaksi ja myi sen edelleen. Kierreltyään akselilla Nyköping-Linköping omistajalta toiselle - listan nimiä ovat Grape, Sickling, Lind, Fulmestad - auto päätyi vuonna 1993 Mats Lundvallille Bjursåsiin. Mats ja tunnettu VW-veteraani Gösta Rustas yhdistivät voimansa ja herättivät vanhan punamustan kilpurin uudelleen henkiin. Syksyllä 1994 RPB seisoi jälleen lähtörivistössä, ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen, allaan vanhat Saabin renkaat ja kuskin paikalla ensimmäiseen ratakilpailuunsa starttaava Mats Lundvall. Mantorpin kisalähtö oli lähinnä kokeilu, mutta Mats jäi koukkuun ja osti kauden päätyttyä Ruotsin Historic formula Vee -sarjan voittaja-auton, Svenna Hedmanin hienosti entisöidyn Hansenin. RPB kävi näin ollen tarpeettomaksi. Tässä vaiheessa astui nykyinen omistaja kuvaan. Matsin kanssa sovittiin, että nyt keltaiseksi maalattu RPB siirtyisi Suomeen 34-hevosvoimaisella VW-vakiomoottorilla varustettuna, sillä Mats halusi pitää kisamoottorin varamoottorina Hanseniin. Auto matkasi lautalla muiden autojen tavoin; siviilimoottorillaan se rullasi autoletkassa omin voimin laivaan Tukholmassa ja maihin Helsingissä, muiden autokuntien ja satamavirkailijoiden hämmästykseksi. Suomessa RPB on varustettu Ecurie JudeX:in rakentamalla Historic formula Vee -säännön mukaisella moottorilla. Se on myös saanut uuden maalipinnan ja muun muassa alkuperäisen mallisen tuulilasin ja peilit, mutta useimmat vanhat, uran varrella (esimerkiksi rungolle ja takakatteelle) tehdyt modifioinnit on säilytetty. Myös viimeistelyaste on aktiivikaudelle tyypillinen. Keväällä 1996 RPB:lle myönnettiin kansainvälinen FIA-passi. Siitä asti auto on osallistunut ahkerasti Historic-sarjan kilpailuihin Suomessa ja kilpaillut myös Ruotsissa, hyvällä menestyksellä. Yli 80 % kilpailuista on päättynyt palkintokorokkeelle ja RPB on ollut itse luotettavuus. Kauteen 2001 mennessä tilastoihin ei ole merkitty ainuttakaan keskeyttämistä. Parhaat saavutukset: Voitto Historic Grand Race Ahvenisto -96, voitto Historic Race Kemora -97, voitto Historic Grand Race Ahvenisto 2000, useita kakkos- ja kolmossijoja. Sijoitukset ulkomailla: Luokan kolmas Anderstorp 1996, yleiskilpailun kolmas Knutstorp Historic Superprix 1997. Suomen sarjan loppusijoitukset: Kausi -97 kolmas, -98 toinen, -99 ensimmäinen, 2000 kolmas.
|